perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Kirjoneulevartiset sukat

Sartsa halusi neuloa espanjalaiselle ystävälleen, jonka jalat palelevat Saksan ilmakehässä, kauniit sukat joululahjaksi. Sitten Sartsa rrrakastui ja vapaa-aika kului pupun kanssa online. Mitä nykyaikainen nainen tekee siinä tilanteessa? Käyttää asiamiestä.
sukkasillaan2
Malli on loistavasta Sukkasillaan-kirjasta (Kyllikki Mitronen - Liia Vilkkumaa). Malli on "Kirjoneulevartiset sukat". Lanka on Novitan Nallea, puikko 2,5 mm Addin turbopyörö jolla on kaikkein kivintä tehdä kirjoneuletta. Yläreunan kierreraita oli tuskaa kun yritin tehdä sitä sukkiksilla, pyörön myötä helpotti. Kierreraita muuten on aivan loistokeksintö.
sukkasillaan1
En ole ennen neulonut valkoisia sukkia. Näistä tuli niin kivat että haluaisin pitää ne itse. Toisaalta, asiamies saa sälyttää sukkien höyrytyksen (yök) toisaalle. Asioiden näin ollen täytyy vain toivoa että Saksan lattiat ovat vähän lämpimämmät näiden ansiosta.
sukkasillaan3
Ja salat julki! Tällä kertaa tuli vähän epäsiistimpää kun oli viiden silmukan langanjuoksuja ja varmistelin niitä. No, ei haittaa. Tein kärkeen nauhakavennuksen ja keulin pohjekavennusten kanssa, niitä on enemmän kuin ohje salli. Niin ja kirjokertoja on vähemmän kuin ohjeessa. Krhhm.

Sartsan ja pupun suhde vaikuttaisi vakaalta. Pääseeköhän tässä pian neulomaan valkoista pitsihuivia peittämään hyvinmuodostuneita olkapäitä alttarilla, dum di dum..

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeat sukat! Kirjoneule on kaunis.

Anonyymi kirjoitti...

wow! aivan mielettömän hienot! nyt täytyykin alkaa metsästämään tuota kirjaa... toi kirjoneule on niin kivaa että sitä käyttäisin mielelläni muussakin kuin sukassa...

.k kirjoitti...

Just eilen ihastelin noita sukkia siitä kirjasta. Kauniit!

Soile kirjoitti...

Onpas kauniit sukat.

Minä aina varmistelen/sidon lankoja jos oli enemmän kuin kolmen silmukan hyppy. Ja vähän välitän miltä se nurjalla näyttää. Pääasia että päältä ovat kauniit ja tasaiset eivätkä varpaat tahi muut ulokkeet tartu pitkiin lankajuoksuihin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat sukat!

Piikkari kirjoitti...

Hei! Kiitos! Olen itsekin todella tyytyväinen sukkiin, toivotaan että saajakin on.

Soile, mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kirjoneuleeseen tarttuvat varpaat/sormet. Minä kierrän lankoja toistensa ympäri.