
Lanka on ihanaa Jaegerin Luxury Tweediä, joka käy nenään neulottaessa. Myös siitä irtoilee pitkähköjä karvoja jotka saavat neulojan näyttämään koiranomistajalta. Käyttämäni puikot ovat vitosen normipyöröt.

Tässä liivi takaa, pingottamattomana. Muokkasin kaulusta hieman niin että siitä ei tullut sellainen hiippamaisen törröttävä kuin ohjeen mukaan olisi tullut. Eipä auta. Neuloin vielä pitkät hihat ja kiinnitin ne, mutta näytin edelleen täysin urpolta ja siinä vaiheessa tympi niin kovasti että en ottanut kuvia vaan rupesin purkamaan heti paikalla. Langan kunniaksi on sanottava myös, että se purkautuu ihan kiukuttelematta ja ryvettymättä, joten teen tästä seuraavaksi jotain ihanaa, vaikka ison villiksen (puolesta kilosta tulee mittava, tähän liiviin meni vajaa 300 grammaa) tai vielä isomman villiksen. Ha, ha. Ja vielä kerta kiellon päälle:

Liivi-ja teeveesarjaihmiselle tämä on loistovalinta.
9 kommenttia:
Siis järkyttävää! Sinä purat sen. Liivi-ihminen poistuu nurkan taa nyyhkyttelemään.
No voi ei ja apua. Kaino on täälläkin ollut jo pitkään puikoilla, ja olen myös vähän epävarma omasta liivi-ihmisyydestäni. Näyttää kyllä ihan kivalta minusta, mutta toisaalta sun päällä kaikki näyttää kivalta.
Otan osaa. Minäkään en ole tyytyväinen omaan Kainooni, vaikka liivi-ihminen olenkin. Vielä en kuitenkaan ole purkuhommiin ryhtynyt. Tosin täytyy kyllä todeta että sinun versiosi näyttää kyllä ihan hyvältä.
Olen tyrmistynyt! Ois ollut ihana! Surku...
Ai mitäään liivejä?? ;-)
Kainon mitoitusta ja lankaa oon miettinyt, ajattelin kans tehdä. Siinä pitäis olla just sopivasti väljyyttä ja materiaalissa laskeutuvuutta. Jep, sopivaa lankaa ei ole vielä putkahtanut mieleen, vois penkoa varastoa. TV-sarjat? Ainakin toimistotyöläiselle liivi olis oiva työvaate.
Toi luksustwiidihän on niin ihanaa lankaa, että kannattaa tosiaan käyttää se johonkin mieluisampaan.
Mulla on kanssa sitä, neuletakkia on harkittu (D.Blissin Lara? Tosin ohjeessa siinäkin alun perin laskeutuvampi lanka.) Joku yksinkertainen malli kumminkin, luksushuppari? Nää ainaoikein-mohairjutut joita on näkynyt, ei oo hassumpia, kevyt mohair saa vähän ryhtiä. Tai sitten palmikoita, vrt. Jaegerin omat mallit ko. langalle. Palmikkomallista ei tulis painava, kun lanka on niin kevyttä.
Kauniita kappaleita mutta myönnän ettei ehkä täydellisesti sun henkinen.
Odotan jännityksellä miksi tuo lanka haluaa muotoutua!
Beautifully knitted. I love Berocco patterns. I am knitting Annikki right now.
Tulethan hakemaan briljantin blogistani!
Kiitos kommenteistanne!
Olin itsekin järkyttynyt mutta nyt on jo parempi olo, kun jotain muuta valmistuu hitaasti mutta varmasti.
Teeveesarjaihminen :-D siis joka neuloo samalla kun katsoo kaikki sarjat!
I adore Annikki and can't wait to see yours, rainingsheep.
Luksustweedi näyttäisi olevan parhaimmillaan pari puikkokokoa isommilla puikoilla neulottuna, tulee mahtavasti laskeutuvaa pintaa!
.k, kiitos, mahtavaa! Tulin tosi hyvälle tuulelleeeee! Mutta osallistuminen pitää jättää toiseen kertaan, kauhea muuttourakka!
Lähetä kommentti